torstai 16. lokakuuta 2014

Viimeiset päivät Plymoutissa

Huomenna on viimeinen koulupäivä, lauantaina olisi lähtö Walesiin. Vähän jännittää onhan se kuitenkin 5 tähden hotelli... Meitä lähtee seitsemän ihmistä sinne kokkeja ja tarjoilioita. Tänään kävimme läpi paikat ja mitä pitää tehdä kun saavumme paikalle. Pitäisi ruveta pakkamaan kohta puoliin.

Olen unohtanut kertoa minkälaiset keittiöt täällä on, muuten aika samanlaiset kuin Suomessa paitsi siivous on aivan erillaista. Lattioita ei pestä vedelle tai millään kaikki roskat vaan kerätään rikkalapiolla, pöydät sentään pestään pesuaineella mutta ei harjalla vaan rätillä. Oli aluksi vähän shokki mutta muuten aika samanlaista.

Olimme eilen paikallisella chilifarmilla, oli aikamoinen kokemus varsinkin kun maistelimme eri chilejä. Oli ihan mukavaa kunnes päätimme maistaa tulisinta chiliä, meistä vain neljä maistoi sitä ja me kaikki olimme tuskissamme vähintään 10min. Sen jälkeen menimme paikalliselle viini tilalle, kyllä täällä tehdään viinejä. Viinit olivat ihan hyvän makuisia vaikken viinin ystävä olekkaan.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti